Elämäni kuvat. Pyrin tekemään tästä jatkuvasti päivitettävän tukisivuston omille nettisivuilleni. Julkaisen valokuviani ja kerron taustatietoa niistä.
sunnuntai 19. joulukuuta 2010
lauantai 18. joulukuuta 2010
"Miksi hemmetissä kuvaat Sonylla?"
..tämä on kysymys, jota kuulen usein. Joka on sikäli ymmärrettävää, koska varmasti vähintään 98% maailman ammattikuvaajista käyttää Nikonia tai Canonia (poislukien isommalle formaatille kuvaavat). Sonya pidetään pleikkarivalmistajana, jonka kamerat on täynnä mitä erikoisempia gadgetteja ja ovat suunnattu aivan muille ihmisille, kuin valokuvaukseen vakavissaan suhtautuville. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Sonyhan osti Konica Minoltan kameraosaston viitisen vuotta sitten ja Konica Minoltalla on tunnetusti ollut paljon tietotaitoa ja paljon innovaatioita kameroiden saralla. Sony on myös tunnetusti ykkönen ammattivideokameroiden saralla, enkä epäile yhtään, etteikö heidän aikomuksenaan ole myös kiriä Canon ja Nikon kiinni stillkameroiden puolella. Jo viidessä vuodessa Sony on saanut paljon aikaan.
Suurimmat syyt jotka johtivat allekirjoittaneen valitsemaan (ja myöhemmin pysymään leirissä) Sonyn näiden valtamerkkien sijasta:
1. SSS, kuvanvakaaja rungossa. Periaatteessa jokaikinen Sonyyn kiinnitettävä objektiivi on vakautettu. Kuvaan paljon kiinteäpolttovälisillä objektiiveilla ja nautin paljon siitä, että mun 50/1,4 ja 135/1,8 ovat vakautettuja. Nikonilla ja Canonilla ei vaan ole tarjota mitään vastaavaa. CaNikonilla on tarjolla kuvanvakaajat tietyissä zoomobjektiiveissa, jotka tekevät heidän objektiiveistaan kalliimpia ja painavempia. Joudut maksamaan kuvanvakaajasta jokaisessa objektiivissa erikseen, kun taas Sonylla vakaaja sisältyy runkoon ja vaikka kiinnittäisit siihen vanhan Minoltan lasin 80-luvulta, niin se on vakautettu. Pystyn kuvaamaan 135/1,8:lla helposti 1/30 sekunnin suljinajoilla teräviä kuvia. Laajiksilla parhaimmillaan suljinajat pyörivät sekunnin ja kahden välillä käsivaralta kuvatessa.
2. Automaattitarkenteisten (ja siis myös vakaajallisten) Carl Zeiss objektiivien saatavuus. Olen jo kauan ollut pieni Zeiss-fani. Zeissin objektiivien terävyys, 3D-look, mikrokontrasti ja epäterävän alueiden toisto hakevat vertaistaan. Sonyn ja Carl Zeissin välisen suhteen myötä Sony on ainut kameravalmistaja, jolle Zeiss tekee automaattitarkenteisia objektiiveja. Canon ja Nikon joutuvat tyytymään manuaalitarkenteisiin ja vakaajattomiin versioihin.
3. Edulliset täysikennoiset rungot. Sony toi markkinoille täysikennoiset mallit a850 ja a900, joita molempia myydään uutena alle 2000€:n. Itse ostin oman a850:n hintaan 1499€. Esimerkiksi Nikonin puolella ominaisuuksiltaan erittäin vastaava (ja kuvanlaadultaan identtinen) D3x maksaa reilusti yli 5000€. Saisin siis kolme Sonya yhden Nikonin hinnalla. Myönnettäköön, että on Nikonilla ja Canonilla edullisempiakin täyskennomalleja, mutta ovat nekin sitten kuitenkin Sonya kalliimpia. Voisin myös sanoa, että näiden kameroiden värientoisto suoraan kamerasta on jotain, joka on säästänyt multa pitkiä aikoja jälkikäsittelyssä.
4. Uniikkeja objektiiveja ja objektiivivalikoima ylipäätänsä. Sonylla on mallistossaan erittäin mielenkiintoisia objektiivimalleja, jotka ovat harvinaisia muilla. Näistä esimerkkeinä vaikka 135/2,8 STF (Smoot Transition Focus) on todellinen Bokeh-kuningas, maailman ainut automaattitarkenteinen (ja myös vakautettu) peilitele 500/8 ja valovoimaisin 135 millinen objektiivi 135/1,8. Taisinhan jo mainita jotain siitä, että Sonylle saa Zeissin automaattitarkenteisia objektiiveja ;) Aloittelijoille tai edullisia objektiiveja etsivälle on tarjota erittäin edullisia ja optisesti laadukkaita objektiiveja, kuten 30/2,8 macro; 35/1,8; 50/1,8 ja 85/2,8. Myös ammattilaisten perustyökalut on tarjolla mm. 16-35/2,8 Zeiss; 24-70/2,8 Zeiss; 70-200/2,8G; 70-400/4-5,6G; 24/2 Zeiss; 35/1,4G; 50/1,4; 85/1,4 Zeiss; 135/1,8 Zeiss; 200/2,8G ja 300/2,8G. Lisäksi urheilu- ja lintukuvaajat osaavat arvostaa Sonyn a-bajonettia käyttäviä Minolta teleobjektiiveja kuten: 300/4; 400/4,5 ja 600/4. Makrokuvaajalle on tarjolla esimerkiksi 50/2,8; 100/2,8 ja 200/4 1:1 makrot. Myös Sigma ja Tamron (josta Sony omistaa ison osan) tekevät objektiiveja Sonylle.. myös Tokina on alkanut vuosikymmenen tauon jälkeen tekemään objektiiveja a-mountille. Kun lasketaan Sonyn, Tokinan, Tamronin, Sigman, Minoltan ja Konica Minoltan sekä muiden a-mountille objektiiveja tekevän firman objektiivit yhteen, niin Sonylle on saatavilla yli 350 erilaista objektiivia, joista isoa osaa voi tutkailla tuolta: http://www.dyxum.com/lenses/index.asp -se siitä objektiivivalikoiman vähäisyydestä :D
5. Ergonomia ja käyttömukavuus. Tämä oli erittäin iso juttu, kun olin valitsemassa järjestelmää. Suosittelen kaikille kokeilemaan miltä Sonyn a850/a900 tai a700-runko tuntuu kädessä. Mulle ainankin henk. kohtasesti todella hyvältä. Kaikki tarpeelliset säädöt pystyin heti alusta lähtien tekemään ilman, että otin silmää pois etsimeltä. Nappulat ovat oikeilla paikoilla ja kaikki tuntuu loogiselta. Myös valikot ovat ainakin mun silmään todella paljon selkeämmät, kuin Nikonin tai erityisesti Canonin vastaavat.
6. Innovatiivisuus. Sony ei ole jäänyt laakereilleen lepäämään, vaan on tuonut jatkuvasti uusia ja innovatiivisia juttuja. Pelkästään tämän vuoden (2010) aikana Sony on tuonut kaksi uudenlaista kamerasarjaa järjestelmäkamerapuolelle. Sony NEX on maailman pienin vaihdettavilla objektiiveilla varustettu kamera. Iso ja moderni kenno tuo taskukokoiseen kameraan kuvanlaadun, joka on vähintään kilpailukykyinen tiiliskiven kokoisiin järkkäreihin verrattuna. Sony SLT on myös perinteistä järjestelmäkameraa pienempi runko, jonka puoliläpäisevä peili päästää suurimmanosan valosta suoraan kennolle, kun taas osa heijastuu AF-sensorille. Näissä kameroissa on paljon positiivista verrattuna perinteisiin järjestelmärunkoihin, mutten viitsi tässä enempää käydä niitä pohtimaan. Pointti on kuitenkin se, että Sony ei pelkää tuoda markkinoille uusia mahdollisuuksia. Sony on tuonut kameroihinsa myös innovatiivisia kuvausmuotoja, kuten Sweep Panorama, In Camera HDR, Hand-Held Twilight ja Anti Motion Blur.
7. Hinnoittelu. Mielestäni Sonyn tuotteet ovat usein edullisempia, kuin vastaavan tasoiset CaNikonin tuotteet.
Yleisesti Sonyssa huonona pidettyjä asioita ja mielipiteitäni niihin:
1. Kohina korkeilla herkkyyksillä. Tämä on pitänyt paikkaansa. Sonyn vanhemmat kennot olivat todella hyviä matalilla herkkyyksillä, mutta herkkyyttä nostaessa kohino rupesi todella nopeasti riipimään kuviin mukaan. Tällä hetkellä tilanne on toisenlainen: Uusimpien runkojen kohdalla Sonyn kennot näyttävät olevan testien mukaan parhaita korkeilla herkkyyksillä. Mun omat rungot kuuluvat vielä enemmän tuohon vanhaan kennotekniikkaan, mutta olen kuvannut omalla a850:lla ilman huolta ISO3200-6400 välillä. Aika harvassa on ne tilanteet, joissa oikeasti tarvitsisi enempää. Itseasiassa Sonyn täyskennosissa tykkään siitä, että ne ovat hyviä matalan herkkyyden kameroita, joilla saa paljon yksityiskohtia isoihin printteihin ja eritäin hyvän värientoiston. Toisaalta taas 24 megapikselin kennon tuottamasta resoluutiosta on aika paljon varaa skaalata kuvaa pienemmäksi, jolloin kohinakin pienentyy ja näkyy siis vähemmän isoilla herkkyyksillä. Resoluutiosta on myös hyötyä, jos kuvaa haluaa rajata jälkikäsittelyssä. 6000*4000 resoluutiosta on käytettävissä aika paljon "digitaalista zoomia".
2. Objektiivivalikoiman rajallisuus. Tämä käsiteltiin jo tuossa ylhäällä, enkä koe sitä ongelmaksi. Sonylle on tarjolla erittäin laaja valikoima objektiiveja eri tasoisille kuvaajille. Se on kyllä totta, että Nikonin ja Canonin optiikkaa on tarjolla käytettyjen markkinoilla paljon enemmän.
3. Salamakenkä. Sony käyttää Minoltalta perittyä erilaista salamakenkää, kuin muut. Tämäkään ei oo mielestäni ongelma. Viiden euron palikka muuntaa sen standardikengäksi sitä kaipaaville. Minoltan kenkä on myös oikeesti hyvä, luotettava ja tukeva. Vaikka kaikki maailman ihmiset valitsisivat tien, niin se ei silti välttämättä ole paras tie.
4. Automaattitarkennus. Sonyn automaattitarkennusta on moitittu ja siitä voin olla samaa mieltä. Varsinkin Nikonin ammattimallien tarkennus erityisesti liikkuvia kohteita kuvatessa on parempi. Sonyn AF on silti ollut mulle ihan tarpeeksi nopea ja todella luotettava. Myös eroa CaNikoniin on otettu melkoisesti kiinni aivan uusimmissa malleissa ja olen varma, että kiinniotto jatkuu tulevaisuudessakin.
5. JPEG-Engine. Tämäkin on ihan totta. Nikon ja Canon tekevät mielestäni paremman näköisiä JPEG-kuvia suoraan kamerasta. En kuitenkaan nää järkeä ostaa tuhansien eurojen kamerakalustoa ja kuvata JPEG-pakattua kuvaa. Jos haluat parasta mahollista kuvanlaatua, niin kuvaa RAWia. Vähän sama, kuin ostaa kallis auto nopeusominaisuuksien takia ja sitten hurjimmillaan ajella viittäkymppiä matkalla lähikaupalle sunnuntai-iltana.
Muuta en nyt tänä yönä enää keksi. Suosittelen ensimmäistä järjestelmää ostavia katsomaan tarkasti myös Sonyn (ja Pentaxin) tarjonnan. Vaikka kaikilla kavereilla on Nikon tai Canon, niin ei se tee niistä kameroista sen parempia. Oikeasti nuo kaikki 4 merkkiä ovat kuvanlaadullisesti ihan tasoissa ja kamera kantsii vaan valita sen perusteella, että mistä löytyy itselleen sopivat ominaisuudet sopivaan hintaan ergonomiaa unohtamatta.
PS: Mulla ei ole mitään Canonia, Nikonia tai niillä kuvaavia vastaan. Halusin vain vastata julkisesti kysymykseen, jonka kuulen usein. Teksti ei ole mutuilua, vaan olen oikeasti miettinyt näitä asioita paljon ja tutustunut muihin järjestelmiin. Siltikin nämä ovat vain mun mielipiteitä, eikä kenenkään pitäisi ottaa näitä totuuksina.
-Nesti

tiistai 14. joulukuuta 2010
Lehtiä
Anteeksi, että viimeisestä päivityksestäni on kulunut aikaa. Mulla on ollut henkilökohtaisessa elämässäni varmasti vaikein jakso ikinä ja viimeisten parin kuukauden aikana on ollut todella vaikea keskittyä töihin tai oikeestaan mihinkään. Olen kyllä taas saanut kuvattua ja sovittua kuvauksia tulevaisuuteenkin. Aloitin myös toistaiseksi jatkuvat duunit Imatran yökerho Tivolissa - voisin niitäkin kuvia jossain kohdassa laittaa tänne :) Sen lisäksi tässä on tullut loppuvuoden aikana kuvattua ylioppilasjuhlia, bändikeikkoja, potretteja, erilaisia koulutehtäviä, stand up-komiikkaa ja studiossakin on tullut vierailtua vähintään useita kertoja.
Petäjävedellä on edelleen menossa mun "Weddings like weddings" häävalokuvanäyttely, josta olen saanut paljon kehuja ja koitan tällä hetkellä etsiä uusia paikkoja, jonne näyttelyn voisi pystyttää seuraavaksi.
Olen lähdössä keväällä kuvaamaan Espanjaan ja sen reissun järjestelyissä on ollut paljon tekemistä. Rajallisella budjetilla olen koittanut löytää ne järkevät ja edulliset vaihtoehdot lennoiksi ja asumiseen (eikä tätä asiaa helpota se, että koululta on erittäin hankala saaha stipendiäni maksuun). Olen lukenut paljon alueesta ja suunnitellut erinäisiä kuvausretkiä eri paikkoihin Etelä-Espanjassa. Oma miettimisensä on myös matkatavaroissa, mitä valokuvausvälineistöä ottaa mukaan ja millaisia vakuutuksia niille ottaisi. Paljon on siis järjesteltävää, mutta odotan kaikin puolin innolla kevättä. Hauska yhteensattuma, että eräs kaveri on menossa samaan aikaan samaan kaupunkiin suorittamaan työharjoittelua.
Kuvasin viime viikolla paljon erästä koivun lehteä, jonka löysin ulkoa vielä suht hyvässä kunnossa.. tässä pari kuvaa:
Koitan lähipäivinä laittaa jotain kuvia :)

lauantai 6. marraskuuta 2010
Syysloma osa 2
Syysloman aikana kuvailin myös kahdelle bändille promomatskua. Ensimmäinen oli suht simppeli: Konserttikiertueen julisteisiin tarvittiin yksi kuva. Se hoidettiin varmaan alle tunnissa alta pois Imatran kulttuurikeskuksen ympäristössä.
Toinen oli erikoisempi. Yhtiin lempiyhtyeistäni lukeutuva bändi (kerron tarkemmin myöhemmin) pyysi minua toteuttamaan heidän tulevan levyn kansikuvitukset. Mielenkiintoisen tästä tekee se, että levy julkaistaan LP:nä ja siihen tulee kaksi kuvaa, jotka molemmat ovat kooltaan 64*32cm, joten tilaa on.
Lähdettiin jätkien kanssa eräänä kauniina ja kylmänä aamuna kiertelemään ja löydettiin muutamia todella upeita kuvauspaikkoja ja kuvattiin todella pitkään. Jätkät jaksoivat hyvin ja meillä oli hyvä yhteishenki tehdä hommia. Lopputuloksenakin tulee varmasti olemaan hieno ja bändi sai samalla kerralla todella monipuolista kuvamateriaalia promokäyttöön.

torstai 28. lokakuuta 2010
Syysloman ekat kuvat
Lokakuun loppu alkaa olemaan jo melkein pikkujouluaikaa, joten nämä voisivat olla vähän kyseiseen teemaan viittaavia kuvia :D
maanantai 25. lokakuuta 2010
"Syysloma"
Olipa taas syysloma. Tosiaan loma. Ekat päivät stressailin firman paperihommista ja sen jälkeen loppuviikko menikin muuten vaan kiireessä. Kuvasin loppuviikosta Wallenius trion joulukiertueen promokuvat, pikkujoulu-aiheisia kampauksia ja meikkejä, sekä erään lempiyhtyeistäni Riverdog Samsonin tulevan levyn kannet ja muutakin kuvamateriaalia bändille. Levy julkastaan LP:nä, ja siihen tulee kaksi 32*64cm isoa kuvaa, joten kuvat pääsevät kerrankin oikeuksiinsa levyn kansissa. Muten aika meni bändin treenikämpän muutossa, bänditreeneissä, musiikkia tehdessä ja muten vaan jumittaessa :D
Kuvia tulossa myöhemmin!
Kuvia tulossa myöhemmin!
sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Stand Up: Seisomapaikka 09.10.10
Sain pikakomennuksen kuvaamaan Ilokiven Seisomapaikkaklubia, jossa esiintymässä tällä kertaa olivat: Niko Kivelä, Jape Grönroos, Marko Kämäräinen, Robert Petterson ja OM Zoë Chandler. Stand up -klubeille tyypilliseen tapaan salissa oli todella pimeää. Vaikka esiintyjä oli valaistu voimakkaasti yhdellä spotilla, niin paikan tumma ulkoasu piti huolen siitä, ettei sekään valo mistään heijastunut yleisöön. Yleisöä kuvatessa herkkyydet olivat koko ajan tapissa (ISO 6400), aukko levällään (f/1,4-1,8) ja silti suljinajat venyivät sinne lähemmäs puolta sekuntia. Onneksi yleisö istui suht tiukasti paikoillaan ja Sonyn tehokas vakaaja hoiti loput.. jälleen kiitin itseäni, että olen valinnut oikean kameramerkin ;D
Oli mukavaa ja pystyin välillä vähän itsekkin nauttimaan esityksistä :) ..Niin ja lisää kuvia osoitteessa:
nestography.kuvat.fi/

torstai 7. lokakuuta 2010
sunnuntai 3. lokakuuta 2010
Opintomatka 2010, Helsinki
Koulun uudet ykköset lähtivät käymään Helsingissä ja samalla muutama toisen vuoden opiskelija pääsi messiin.. niinku mäkin :)
Käytiin Kiasmassa ja Valokuvataiteen museossa.. toki myös vähän shoppailemassa ja iso aika kului dösässä säätäen. Kateltiin muumeja yms. :D
Kuvia: (Klikkaamalla isompi ja tuolla lisää: http://nestography.kuvat.fi/kuvat/Opintomatka%20Helsinki%202010/ )

lauantai 2. lokakuuta 2010
PC:tä kasaamassa
*Toivoisin tietokoneista jotain ymmärtävien kommentteja tästä tekstistä. Kokonaisuudesta tai yksittäisistä komponenteista tai mistä vain. Olen itse sen verran ulkona PC-maailmasta, että voin olla tekemässä pahaa virhettä*
Ostettuani uuden kameran, joka tuottaa lähes 40 megan kokoisia RAW-tiedostoja olen huomannut, ettei aikaisemmin nopea MacBook -läppärini enää riitäkkään pyörittämään kuviani tarpeeksi sutjakkaasti. Siksipä olen alkanut suunnittelemaan PC:n kasaamista pelkästään kuvankäsittelyä varten (en siis pelaa, en surffaile netissä, en kuuntele musiikkia..). Macilla olen käyttänyt Adoben ohjelmia Lightroom 3 ja Photoshop CS4, tosin Windowsille siirtyessä ajattelin luopua Photoshopista, koska uskon Paint.netin tai GIMPin ajavan käytössäni Photoshopin virkaa, mutta olemalla melkoisen paljon edullisempia.
Käyttöjärjestelmäksi olen melkolailla valinnut 64 bittisen Windows 7:n. OSX iMacin muodossa olisi tietty ollut vaihtoehto, mutta en kauheasti pidä niiden näytöistä. Lisäksi PC-puolella saa kaiketi samalla rahalla parempaa rautaa. Tarkoitus olisi saada rahalle mahdollisimman paljon vastinetta eli yritän pitää budjetin opiskelijaystävällisenä, mutta en silti halua käyttää rahojani paskaan. En halua maksaa turhastakaan :D
Mun mielikuva kuvankäsittelyyn PC:sta on about tälläinen:
- Vakaa emo
- Tehokas moniytiminen prossu
- Paljon muistia
- Nopeat kiintolevyt
- 64 bittinen käyttis
- Näytönohjaimella ei ole suurta merkitystä kunhan on tuki useammalle näytölle ja löytyy tarvittavat liitännät (HDMI, DVI ja VGA)
Tässä komponentit, joita olen alustavasti miettinyt:
1. Prosessori
AMD Phenom II X4 955 3.20GHz AM3 6MB 125W Black Edition BOX
Kauan mietin AMD:n ja Intelin (lähinnä i5 760) välillä, mutta jotenkin kelkka on kallistumassa AMD:n puolelle. Enemmän suorituskykyä taalalle ja tuntuu, että Intelillä tuo kanta vaihtuu useammin. AMD:lla uskon pystyväni päivittämään muutamankin vuoden päästä prossun AM3 kannassa.
2. Emolevy
Asus M4A785TD-V EVO 785G AM3 ATX
En ole mikään emolevyjenkään asiantuntija, mutta mulla on aina ollut positiivinen kuva Asuksen emoista. Ideana olisi käyttää myös emon näytönohjainta. Voiko tässä saada lisäpanostuksella jotain tärkeää/voiko tässä helposti säästää enemmän ottamalla jonkun edullisemman?
3. Muistit
Tässä kohdassa olen myös pihalla.Käsittääkseni sitä olisi hyvä olla paljon ja mielellään DDR3:sta. 4GB:n muistit on vielä suht kalliita, joten ajattelin mennä 2GB:n kammoilla. Niitä saa useimpiin emoihin 4 kappaletta. Kokonaismuistimäärä voisi siis alkuun olla 6-8GB. Mutta kannattaako näistä vain ostaa halvimpia, mitä kaupasta löytää vai saanko oikeesti parempaa suorituskykyä, jos panostan enemmän. OCZ:lla olisi esimerkiksi muisteja, jotka on nimenomaan suunniteltu noiden AMD:n Black Edition-prossujen kanssa käytettäväksi, mutta mitä hyötyä ne käytännössä tuo? Mites muistin nopeus: Huomaanko jotain eroa, jos otan esimerkiksi 1800MHz muistit 133MHz:sien sijasta? Joissain OCZ:n muisteissa oli maininta "Low-Voltage", mitäköhän mahtaa tarkoittaa :O
4. Kovalevyt
SATA, SSD, RAID. Ideana oli ostaa yksi reilun kokoinen (sanotaan vaikka, että 1TB) 7200 rpm SATA levy tiedostoille. Olisiko kuitenkin järkevämpi ostaa kaksi samanlaista ja laittaa ne RAID 0:aan suorituskyvyn lisäämiseksi? Teen varmuuskopiot jatkuvasti ulkoisille kovalevyille, joten RAID 1 olisi ehkä vähän turhaa.
Lisäksi olen miettinyt SSD-levyn ostamista käyttikselle ja softille. En tiedä kauheasti tekniikasta, mutta olen lukenut nopeudesta ja vakaudesta verrattuna SATA-levyihin. Onko tästä oikeasti niin iso hyöty, kuin kuvittelen? SSD levy olisi jokatapauksessa yksi koneen kalliimmista yksittäisitä osista, joten olisi mukava kuulla mielipiteitä, että hyödynkö siitä. Lisäksi eroja eri mallien välillä: Esimerkiksi OCZ:n Vertex ja Vertex 2 -sarjojen ja Kingstonin V-seriesin välillä? Ennenmainuttujen sarjojen 60-64GB:n levyt pyörivt nähtävästi siinä 120€:n kieppeillä.
Alustavasti vaikka näin:
Kovalevy1 - 1000GB Samsung SpinPoint F3 HD103SJ 7200U/m 32MB 3,5"
Kovalevy2 - 64GB Kingston SSDNow V Series G2 SNV425-S2/64GB 2,5"
5. Näytönohjain
Emon sisäänrakennettu.
6. DVD-asema
Tällä ei kai suurempaa merkitystä. Kunhan jonkun lankun otan!
7. Virtalähde ja kotelo
Tässä ollaankin taas sitten kysymysten äärillä. Mulla on vanha itse koottu PC, jossa muut komponentit eivät ainakaan ole kovin käyttökelpoisia, mutta mietin, että joskos kotelo ja virtalähde menisivät uudessa koneessa ja tässäkin säästäisi satasen. Kotelossa näyttäisi olevan ainakin tarpeeksi laitepaikkoja. En sitten tiedä voisiko joku seikka tehdä tästä yhteensopimattoman. Virtalähteestä en löytänyt sen valmistajaa, mutta se ainakin toimii vanhassa koneessa ja kyljessä lukee 400W. Voisiko tuo olla kokeilemisen arvoinen vai olisiko samantien aika ostaa uusi virtalähde.
Olin suunnitellut ostavani osat Saksasta: http://www.mindfactory.de/
Ja lähtötilanne voisi olla vaikka tälläinen:
Kaikki kommentit ovat erittäin tervetulleita..

Anzahl | Artikel | Einzelpreis | Summe | Entfernen | ||||||
| 118,86 € | 118,86 € | ||||||||
| 72,53 € | 72,53 € | ||||||||
| 30,18 € | 90,54 € | ||||||||
| 49,79 € | 49,79 € | ||||||||
| 111,86 € | 111,86 € | ||||||||
| 15,10 € | 15,10 € | ||||||||
| 4,90 € | 4,90 € | ||||||||
Zwischensumme: 463,58 € | ||||||||||
inkl. UST 19%: 74,02 € |
Kaikki kommentit ovat erittäin tervetulleita..
perjantai 24. syyskuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)